KUSTANNUSOSAKEYHTIÖ

Media Potentia Oy

Kustannus- ja julkaisutoimintaa vuodesta 2008

Kustannusosakeyhtiö

Tampereen ydinkeskustassa sijaitseva Media Potentia Oy perustettiin vuonna 2008 lehtikustannusalalle. Media Potentian missio on toimia innovatiivisesti ja laadukkaasti lehtikustannus- ja uusmedia-alalla. Yrityksen tavoitteena on tuottaa asiapitoisia julkaisuja ja palveluja, joita on kiinnostava lukea ja käyttää.

Media Potentian päätuote on Omakoti-lehti, jota jaetaan alueellisesti ja kohdennetusti lähes miljoonaan pientalouteen ympäri Suomen. Muita yrityksen vakiintuneita julkaisuja ovat kiinteistöalan ammattilehdet Omakiinteistö ja Kiinteistöratkaisut. Yrityksen mission mukaisesti tuotekehitämme jatkuvasti erilaisia teemapainoksia ja kokonaan uusia tuotteita.  

Mediamyynnin ammattilaisemme palvelevat vuosien ammattitaidolla yrityksiä ympäri Suomen. Olitpa kiinnostunut alueellisesta tai valtakunnallisesta näkyvyydestä, mediamyyntimme tarjoaa Sinulle parhaan palvelupaketin.

JULKAISUMME

OMAKOTI

A&K Omakoti on kuusi kertaa vuodessa ilmestyvä remontoimisen, asumisen, sisustamisen ja rakentamisen erikoislehti, jota jaetaan pientalotalouksiin eri puolilla Suomea yli 30 aluepainoksen voimin. 

OMAMÖKKI

Omamökki on lanseerattu vuonna 2019. Omamökki on vapaa-ajan asumisen ABC tarjoten asiaa ja viihdettä mökkeilystä ja lomailusta Suomessa. Lehti jaetaan osoitteellisena jakeluna vapaa-ajan asunnon omistajille ympäri Suomen.

YRITYSFORUM

YritysForum tarjoaa yrittämiseen ja eri alojen liiketoimintaan liittyvää hyödyllistä ja käytännönläheistä tietoa. Lehden mielenkiintoiset artikkelit tavoittavat niin pk- kuin suuryritysten toimijat. Esittelemme myös kattavasti yrityksiä eri toimialoilta. 

KIINTEISTÖRATKAISUT

Kiinteistöratkaisut-vuosikirjasta löytyy tietoa remonteista hissihuoltoon ja isännöinnistä putkiremontteihin.  Tarjolla runsaasti yritysesittelyjä. Julkaisu on suunnattu kiinteistöalan toimijoille. 

OMAKIINTEISTÖ

Omakiinteistön sisällön painopisteet ovat kiinteistöalan problematiikassa, joka voidaan jakaa karkeasti kahtia: esillä ovat niin kiinteistötekniikkaan kuin asunto-osakeyhtiön hallintoonkiin liittyvät aiheet. 

Ruoka & Kulttuuri logo
Ruoka & Kulttuuri -lehti

RUOKA & KULTTUURI

Ruoka & Kulttuuri -lehti on Tampereen talousalueella jaettava julkaisu, joka nimensä mukaisesti keskittyy kulinarismiin, taiteeseen, teatteriin, kirjallisuuteen ja musiikkiin.

“Vuonna 2023 panostamme digitaaliseen näkyvyyteen. Tuomme lehtituotteet omalle digitaaliselle alustalle ja kehitämme uusia digitaalisia sovelluksia – unohtamatta laadukkaita printtijulkaisuja!

PETRI KAUKONEN

Toimitusjohtaja | Media Potentia Oy

Media Potentia Oy etsii myynnin osaajia ja median asiantuntijoita

Media Potentia Oy on tamperelainen kustantaja, joka on 15-vuotisen toimintansa aikana kehittänyt lukuisia mediatuotteita niin perinteisen printin kuin digitaalisen julkaisutoiminnan alueille. Työllistämme noin 30 henkilöä myynnistä toimitukseen ja graafisesta tuotannosta toimistotöihin.

Nyt myyntiryhmämme etsii vahvistusta sinusta myynnin ammattilainen, vasta-alkaja tai seniori, myyntityöstä kiinnostunut tai vakaasti asiantuntijamyyjäksi haluava. Tehtävänäsi on julkaisujemme mediatilan myynti yrityksille. 

Lähetä vapaamuotoinen hakemus osoitteeseen petri(at)mediapotentia.fi
Lisätiedot ja tiedustelut: p. 0400 770 203
Varaa aikasi työhaastatteluun!

MEDIAMYYNTI

Yrittäjä! 

Tiesitkö, että julkaisemme vuodessa satoja lehtiä?

Haluatko myynnin kasvua? Haluatko kohdentaa mainoksesi paikalliselle kohderyhmälle vai valtakunnallisesti? Haluatko lisänäkyvyyttä digilehdissämme? 

Ota yhteyttä mediamyyntiimme! Laadukkaat julkaisumme, alueelliset painokset ja digitaaliset mahdollisuudet takaavat sen, että yrityksesi näkyy juuri oikeassa mediassa juuri oikealle kohderyhmälle!  Tehdään juuri sinun yrityksellesi sopiva kokonaisuus!

YritysForum logo
Ruoka & Kulttuuri logo

All Rights Reserved © 2023 Media Potentia Oy

Media Potentia Oy

Kuninkaankatu 24 A
33210 Tampere
toimisto(at)mediapotentia.fi 
Toimisto: 0400 772 229

Toimitusjohtaja: Petri Kaukonen
p. 0400 770 203 | petri(at)mediapotentia.fi