Media Potentia keskittyy entistä enemmän omien julkaisujen kehittämiseen.

Media Potentian liikevaihdosta kesäkuussa päättyneellä tilikaudella noin 3% muodostui alihankinnan kautta. Tilikaudella 2014-2015 Media Potentia tulee keskittymään entistä enemmän omiin julkaisuihin ja niihin liittyviin kehityshankkeisiin.

Uusia tuotteita on jo julkaistukin 2014 aikana ja lisää on luvassa. Tähän mennessä mm. kolme yhdeksästä Kiinteistöratkaisut -julkaisusta on ilmestynyt elokuuhun 2014 mennessä. Kuusi uutta kirjaa ilmestyy vuodenvaihteessa 2014-2015.

2015 luvassa on Omakoti-lehtien kuudes ylimääräinen kierros, jossa keskitytään Vantaalla pidettäviin asuntomessuihin. Keväällä 2015 tulee ilmestymään myös Valmistalolehti ja kesätapahtuma julkaisuja lähinnä Pirkanmaalla ja Uudellamaalla. Yritys Forum laajenee jaettavaksi 2-3 selkään painettuna. Syyskuuun 2014 YritysForum Pirkanmaa on ensimmäinen suurpainos, jonka toisessa selässä julkaistaan Nokian yrityselämään erikoistunut teema, kolmannessa Tampereen kaupungin liite ja erillisessä mini-liitteessä pikkujoulu-lehti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *